Ilmainen Star Wars Jedi: Fallen Order -päivitys toi taisteluhaasteita, kosmetiikkaa ja paljon muuta
Respawn pukkasi ulos muhkean päivityksen, josta on iloa veteraaneillekin.
Cate Blanchett saattaa olla tulevan Borderlands-elokuvan Lilith
Lionsgatella on tekeillä Borderlands-elokuva, jonka näyttelijäkaartiin saattaa kuulua hyvin isoja nimiä.
PlayStation Storessa uudet alennusmyynnit käyntiin – piilotettuja helmiä kaupustellaan jopa 80 prosenttia halvemmalla
Controllia! Pörriäisiä! Metroidvaniaa! Bilepelejä! Alennuksessa koko sakki.
Microsoftin xCloud-suoratoistopalvelun testivaihe käynnistyi vihdoin myös Suomessa
Microsoft on laajentanut xCloud-suoratoistopalvelunsa testivaiheen koskemaan myös Suomea, muutaman muun maan ohella.
Pelien suoratoisto onnistuu toistaiseksi ainoastaan Android-mobiililaitteisiin. Käyttäjä tarvitsee itse päätelaitteen (Android 6.0 tai uudempi) ohella ainoastaan Microsoft-tilin ja Xbox-gamertagin, Bluetoothilla varustetun langattoman Xbox One -ohjaimen sekä kyllin nopean verkkoliittymän. Lopputulemana käyttäjät voivat siis suoratoistaa pelejä suoraan mobiililaitteensa ruudulle käyttämättä Xbox One -konsolia välikätenä.
Halo 2: Anniversary ilmestyy PC:lle ensi viikolla
Microsoft ilmoitti Halo 2: Anniversaryn tulevan Steamiin ja PC:n Xbox Game Passille.
W ❤ Games -konferenssi keskittyy naisiin pelialalla
Lokakuun tapahtumassa käsitellään asioita, jotka koskettavat naisia pelien ja tekniikan alalla.
Mick Gordonin musiikkia ei kuulla enää DOOMissa – miksausvyyhti katkaisi palkitun säveltäjän ja pelistudion yhteistyön
DOOM Eternalin johtava tuottaja Marty Stratton kertoi yhteistyön päättymisestä Redditissä.
Valomiekka-dojoja ja kaukaisia VR-galakseja – Vader Immortal saapuu PlayStationille
Oculuksen yksinoikeuspelinä tunnettu Vader Immortal: A Star Wars VR Series julkaistaan PlayStationilla.
Oscar-voittaja Taika Waititi ohjaa ja käsikirjoittaa tulevan Star Wars -elokuvan
Kovassa nousussa oleva Taika Waititi on kiinnitetty seuraavan Star Wars -elokuvan ohjaajaksi.
Viimeistään Thor: Ragnarokilla isojen ohjaajien joukkoon nousseella Waititilla pitää kiirettä, viehän miehen suurimman huomion tällä hetkellä jalkapallokomedia Next Goal Wins sekä vuodelle 2022 uumoiltu Thor: Love and Thunder. Star Warsin vuoro olisi ilmeisesti tämän jälkeen, joskaan edes ensi-iltavuotta ei ole toistaiseksi määritelty.
Päivän hyvän mielen uutinen: pelaaja vieraili paremman puoliskonsa Animal Crossing -saarella – perillä odotti kysymys naimisiinmenosta
Piristävä uutinen, olkaatten hyvä!
Star Wars -alennuksia PC:lle – Steam eliminoi hintoja niin kuin Order 66 jedisotureita
May the Fourth be with you.
Star Warsin piti ilmestyä SEGA Mega Drivelle – prototyyppiä voi testata PC:llä
Hidden Palacesta löytyy prototyyppi tästä kehityksensä alkuun jääneestä Star Wars -pelistä.
Tekeekö Ubisoft Google Stadiasta pelien Netflixin? Pelitalo lisää nimikkeitään pilvipalveluun
Ubisoft tuo pelejään Google Stadialle, luvassa myös pääsy valittuihin nimikkeisiin UPLAY+ -tilauksen kautta.
Ubisoft vaikuttaisi tukevan Google Stadian ideoita ja tavoitteita enemmän kuin yksikään toinen kustantaja. Pelitalon kuukausimaksullinen UPLAY+ antaa pian pääsyn moniin sen peleihin Stadialla. Ubisoftin tulevan tilaussuunnitelman on tarkoitus muuttaa Stadia ikään kuin pelien Netflixiksi. Vielä ei tiedetä tarkkaan, mitkä kaikki nimikkeet kuuluvat pakettiin.
Ensimmäiset kuvat PC:lle ja tuleville konsoleille saapuvasta Lord of the Rings: Gollumista julki
Klonkun sooloseikkailu tuoreissa kuvissa.
Xbox Series X:n kehitystyö etenee aikataulussa – osa julkaisupeleistä saattaa kärsiä viivästyksistä
Xbox-puolen pomo Phil Spencer on avautunut koronaviruksen vaikutuksista seuraavan sukupolven konsolin kehitystyöhön.
Xbox Series X ei ole Spencerin mukaan kohdannut ylitsepääsemöttämiä tuotannollisia vaikeuksia. Pienistä rautapuolen ongelmista on selvitty toistaiseksi kunnialla, joten myös loppuvuoden julkaisuajankohtaan suhdaudutaan siis edelleen luottavaisin mielin.
Farming Simulator suututti PS Plus -tilaajat – pelaajat anovat toukokuun ilmaiskattauksen vaihtamista
Tyytymättömät PlayStation-pelaajat laittoivat adressin vetämään, jotta toukokuun PlayStation Plus -ilmaispelit menisivät vaihtoon.
Rockstar jakaa jälleen ilmaista GTA Online -valuuttaa
Rockstar jakaa jälleen ilmaista valuuttaa kaikille GTA Onlinen käyttäjille.
Puolen miljoonan GTA-dollarin lahjoitussumma napsahtaa tilille muutaman päivän viiveellä, kunhan ensin kirjautuu GTA Online -verkkokahinoihin toukokuun aikana. Nähtäväksi jää, menevätkö rahalahjoitukset tällä kertaa kuten tarkoitus – huhtikuussa osa pelaajista nimittäin suorastaan kylpi virtuaalidollareissa.
Pitkän matkan vieläkin pitkitetympi prologi
Final Fantasy VII Remake lohkaisee klassikon tarinasta vain murto-osan, mutta onhan sekin jotain.
Saman sohvan moninpelikuninkaaksi saman sohvan moninpelikuninkaan paikalle?
Muuttohommat ovat viimein hauskoja.
KonsoliFIN viikkokatsaus 18/2020: Assassin's Creed viikinkitamineissa ja roppakaupalla indiearvosteluja
KonsoliFINin kätevä viikkokatsaus tekee muutaman vuoden tauon jälkeen paluun, kooten saman uutisen alle kaikki männä viikon sisällöt.
Totuttuun tyyliin sisältöä riitti mukavasti viikon jokaiselle päivälle niin arvostelujen, artikkeleiden, striimilähetysten kuin ytimekkään blogahduksenkin muodossa. Uutisviikon kirkkaimpana helmenä patsastelee viikinkiteemaan luottava Assassin's Creed Valhalla, jonka debyyttitraileri on herättänyt runsaasti positiivista pöhinää intternetsin ihmemaassa.
Pohjoismainen avaruusseikkailu Deep Rock Galactic sai julkaisupäivänsä PC:lle ja Xbox Onelle
Vuonna 2018 beetavaiheeseen edennyt Deep Rock Galactic on saanut lopullisen julkaisupäivänsä niin PC:lle kuin Xbox Onellekin.
Seuraava Battlefield-peli julkaistaan 2021 – DICE:n katse on tiukasti tulevaisuudessa
Battlefield-pelisarjan historian pisin julkaisutauko katkeaa vuonna 2021.
Ubisoft tarjoaa kolme hittipeliä täysin ilmaiseksi osana #PlayApartTogether-kampanjaa
Ubisoft jakaa taas kerran pelejään ilmaiseksi Uplayn kautta.
Assassin's Creed II, Rayman Legends ja Child of Light ovat uudelleen jaossa täysin maksutta. Nappaa nimikkeet talteen, mikäli #PlayApartTogether-tarjonta meni aiemmin ohi.
Auringottoman meren aalloilla kukaan ei kuule huutoasi
MENETÄ JÄRKESI. SYÖ MIEHISTÖSI. KUOLE.
The Last of Us Part II -spoilaajat jäivät kiinni – Sony vakuuttaa kyseessä olevan ulkopuolisen tahon
Isot pääjuonta koskevat paljastukset pilasivat monen The Last Of Us Part II:ta odottavan jännityksen. Nyt syylliset ovat selvillä.
Geoff Keighleyn kesäpelifestivaali toimii alan kuumimpien uutisten keskuksena
Summer Game Fest on virtuaalinen riento, johon kaikki pelaajat ja muut alasta kiinnostuneet voivat osallistua.
Pandemiapeli karanteenin iloksi
The Complex on ajankohtainen bioterrorismista kertova FMV-peli, joka ei kuitenkaan vastaa täysin odotuksiin.
Steamissa alkoivat alennusmyynnit - kultainen viikko pudottaa hintoja jopa 75 prosenttia
Perinteinen Japanin kultainen viikko toi taas tullessaan Steam-pelitarjouksia.
Steam Golden Week Sale tarjoaa suuria alennuksia japanilaisista franchiseista kuten Devil May Cry, Resident Evil ja Final Fantasy.
Uuden sukupolven pelejä ja pelikuvaa – Xbox Series X -peliesittely ensi viikolla
Miltä näyttävät pelit uusilla konsoleilla? Microsoft esittelee Xbox Series X:n nimikkeitä Inside Xbox -lähetyksessään.
Kirveet tanassa taistoon – Assassin's Creed Valhallan elokuvallinen traileri julki
Seuraava Assassin's Creed -seikkailu sijoittuu Viikinkien syntymaille.
Ubisoft North American YouTube-kanavalla nähtiin juuri Assassin's Creed Valhallan elokuvallisen trailerin maailman ensi-ilta.
Sotureita ja kaukopurjehtijia vilisevän Assassin's Creed Valhallan kehittäjä on Ubisoft Montreal, eli tiimi Assassin's Creed IV: Black Flagin ja Assassin's Creed Originsin takana. Trailerin mukaan synkeän komeassa miekkataistelussa tavataan myös itse Odin.
Vuosia sitten kuollut ja kuopattu Hellraid-roolipeli herää henkiin Dying Light -laajennuksena
Pitkään porskuttanut Dying Light on saamassa kesän mittaan Hellraid-teemaisen lisäosan.
Hellraid on alkujaan viime laitesukupolvelle, sittemmin PS4:lle ja Xbox Onelle siirretty rooliseikkailu, joka oli tarkoitus julkaista vuonna 2014. Kehitys eteni niinkin pitkälle, että KonsoliFIN pääsi tutustumaan teokseen vuoden 2014 Gamescom-messuilla.
Pilvipelaamisen seuraavat yrittäjät – vertailussa Geforce NOW ja Google Stadia
Pilvipelaaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa, mutta toimiiko se?
Nintendo eShopissa jättimäinen QubicGames-alennusmyynti – tuotosta siivu hyväntekeväisyyteen
Julkaisija QubicGames pyöräytti käyntiin Nintendo Switch -pelien alennusmyynnin.
Seuraava Assassin's Creed seikkaillaan Odinin salissa – Ubisoft julkisti Assassin's Creed Valhallan
Ubisoft julkaisi juuri Assassin's Creed Valhallan virallisen kiusoittelun.
Kaupungit ja maaseudut uuteen uskoon – toukokuun PlayStation Plus -ilmaispelit ovat selvillä
Ensi kuun PlayStation Plus -pelit ovat selvillä.
Crypto on täällä ja maailman terrorisointi voi jatkua – Destroy All Humans! sai paluupäivän
THQ Nordicin Destroy All Humans! -uusioversio sai julkaisupäivän.
Star Wars Jedi: Fallen Order, FIFA, Octopath Traveler ja PUBG julkistettiin Google Stadialle
Stadialle on tulossa vielä muutama iso nimike, ilmoitti Google viimeisimmässä Stadia Connect -tapahtumassaan.
PlayStation Storessa polkaistaan alennusmyynnit käyntiin – valokeilassa lähemmäs 200 alle parikymppiä maksavaa peliä
No nyt on pelejä myynnissä.