Lana Del Reyn esittämä Bond-tunnari First Light julkaistiin
007 First Light sisältää oman tunnusbiisinsä, kuten Bond-tyyliin tapana on.
007 First Lightin teemakappaleen esittää Lana Del Rey. Yhdysvaltalaislaulajahan nousi kansan tietoisuuteen viimeistään 2012 ilmestyneellä Born to Die -albumillaan, joka sisälsi myös suurhitin Video Games. Sittemmin levyjä on tipahdellut tasaiseen tahtiin aina parin vuoden välein, ja nyt vuorossa on siis First Light -nimellä kulkevan Bond-tunnarin laulaminen IO Interactiven peliin – sen voi kuunnella uutisen lopusta.
Huhtikuun Extra- ja Premium-jäsenten PS Plus -pelit paljastettiin
Sony on kertonut huhtikuun Plus-lisäykset Extra- ja Premium-jäsenille.
Hades II saapui konsoleille – päivitys helpottaa suosikkihahmon viettelyä
Hades II julkaistiin eilen PlayStation 5:lle ja Xbox Series X/S:lle.
Rockstar-hakkerointi ei paljastanutkaan GTA VI -salaisuuksia – vuoto keskittyi rahavirtoihin
Viime viikonloppuna hakkeriryhmä ShinyHunters vaati lunnaita kertoen saaneensa haltuunsa dataa Rockstar Gamesin pilvipalvelimilta.
Yllättävän perinteinen ja odottamattoman loistava matka epätodennäköisten ystävien kesken
Pragmata höystää perinteistä räiskintää omintakeisella hakkerointimekaniikalla ja kuorruttaa kakun äärimmäisen komeisiin kuoriin. Ja lopputulos toimii.
Perustin liikkuvan kirjakaupan ja rakastuin
Skystone Games julkaisi Neoludic Gamesin kehittämän Tiny Bookshopin PC:lle ja Nintendo Switchille vuonna 2025, ja nyt peli julkaistiin myös muille konsolialustoille. Kirjojen myymiseen keskittyvä kotoisa simulaattori vei sydämeni täysin.
Assassin's Creed Shadows päivittyi – PS5 Pro saa PSSR 2 -tuen, uusia ominaisuuksia kaikille alustoille
Graafisia parannuksia, uusi ase ja pelattavuusparannuksia.
"Kärsivällisyys on hyve", sanoi lihaklöntti kun kolmanteen ulottuvuuteen läksi
Pitkästä historiastaan huolimatta Super Meat Boy pääsee riehumaan ja loikkimaan vasta nyt kolmiulotteiseen maailmaan. Miten lihakuutiomme sopeutuu?
Audiovisuaalisesti viiden tähden arvoinen seikkailu, joka muistuttaa pelillisellä annillaan PlayStation 2 -aikakaudesta
Kosolti kehuja kerännyt ja narratiivillaan säväyttänyt kokemus julkaistiin noin vuosi sitten Xboxille ja PC:lle. On toisen mielipiteen aika.
Sony paljasti huhtikuun PlayStation Plus -valikoiman
Sony on paljastanut huhtikuun PlayStation Plus Essential -valikoiman.
Aiemminhan Dealabsin toimesta valuivat julki jo vuoden 2023 versio Lords of the Fallenista sekä Sword Art Online: Fractured Daydream. Nyt kaksikon kasvattaa kolmikoksi klassisen Tomb Raider -trilogian niputtava Tomb Raider I-III Remastered Starring Lara Croft. Lisäykset voi heittää latausjonoon 7. huhtikuuta alkaen, PS Plus -jäsenyyden turvin tietysti.
Alla vielä lueteltuna kaikki nimikkeet arvostelulinkkeineen:
Bungie lupaa pitkää tukea Marathonille – peliä kehitetään vielä vuosien ajan
Arvioiden mukaan Marathon on myynyt jo noin 1,2 miljoonaa kappaletta.
Hades II saapuu vihdoin huhtikuussa myös Xbox- ja PlayStation-pelaajien ulottuville
Ylistetty Hades-sarja jatkuu pitkän odottelun jälkeen myös Xboxilla ja PlayStationilla.
Resident Evil Requiem sai valokuvatilan – myös kasvonilmeet uusiksi päivityksen myötä
Voit pysäyttää pelin, siirtää kameraa vapaasti sekä muokata hahmojen asentoja ja ilmeitä.
Ei, tämä ei ole SE ajopeli vuodelta 1995, vaikka sivuluisussa vedetäänkin
Animea ja autoilua Hot Wheels -tekijöiltä, mitäs ihmettä tämä on?
Parjattu Crimson Desert myy hurjasti – 3 miljoonaa kappaletta vain viidessä päivässä
Tuore päivitys korjasi joukon pelin ongelmia.
Keskikastin peruspätevän yleisratin perikuva – testissä Thrustmaster T248R
Thrustmaster T248R tekee sen minkä lupaa, eli tarjoaa peruspätevän vaihtoehdon hintaluokassaan. Rattimaailman klassikon asemaan nykyeväät eivät kuitenkaan enää riitä.
Minecraft Dungeons II julkistettiin – suosikkispin-off saa jatkoa jo ensi syksynä
Mojang Studios vahvisti Minecraft Dungeons -jatko-osan olevan työn alla.
PS VR2 -räiskintä kuopataan täysin – Firewall Ultra lopetetaan kaikessa hiljaisuudessa
PlayStation VR2 -yksinoikeus Firewall Ultra menettää verkkotoimintonsa syyskuussa.
Kotimaisen Housemarquen SAROS sai pelin ominaisuuksia esittelevän trailerin
Housemarque esittelee tulevaa SAROS-peliään uudella videopätkällä.
For Honor täyttää 10 vuotta – uusi Cycle of War -kausi käynnistää juhlat
Ubisoftin pitkään tuettu For Honor -moninpeli aloittaa uuden vuosikymmenen, jonka aikana pelaajille on luvassa lisää säpinää.
Warhammeria, Personaa, Maddenia, Tekkeniä ja Lord of the Ringsiä maaliskuun PS Plus -lisäyksissä
Sony on paljastanut maaliskuun PS Plus -lisäykset Extra- ja Premium-jäsenille.
Extra-jäsenille on tarjolla reilusti pelattavaa Maddenista Warhammeriin ja Lord of the Ringistä Personaan – vieläpä lisäsisällöllä varustettuun Ultimate-painokseen – saakka. Premium-tasolla päästään vielä käsikonsoli PSP:n aikakaudelta tutun Tekken-mätkinnän äärelle. Kaikki 17. maaliskuuta lisättävät nimikkeet alustoineen ja arvostelulinkkeineen lueteltuna uutisen lopussa.
Punaiset perhoset johdattavat viimein takaisin kadonneeseen kylään
Fatal Frame II: Crimson Butterfly REMAKE on täysin uusi versio pelistä, joka alunperin ilmestyi PlayStation 2:lle ja myöhemmin Wiille. Tarina keskittyy kaksosiin, Miohon ja Mayuun, jotka joutuvat ikuisen yön vallassa olevan kylän vangeiksi.
Yhdeksän minuutin mittaisella Forza Horizon 6 -pelikuvavideolla esitellään Japanin monipuolisia maisemia
Playground Gamesin Forza Horizon 6 esittäytyy uudella pelikuvavideolla.
Nousevan auringon maahan kurvaileva Forza Horizon 6 sisältää jälleen monenlaisia eri biomeja valtavista kaupungeista maaseutumaisemiin, dynaamisia säätilan vaihteluja unohtamatta. IGN-pelisivusto on päässyt käsiksi odotettuun kaahailuun, ja uutisen loppuun upotetulle yhdeksän minuutin videolle mahtuu miljöö jos toinenkin.
Lisää aiheesta: